Sanna Karlsson-Sutisna :

Voima ja herkkyys 

Työni ”Voima ja herkkyys ” on saanut alkunsa Myrskyn kaatamasta kuusesta. Se sijaitsee vilkkaan polkupyörätien varrella. Kuusi on nähnyt minun elämäni eri vaiheita ajaessani lapsesta saakka kouluun tai töihin ja kotiin.

Veistopuullani oli juuret maassa ja tarkistin luvansaannin erikseen. Kaksi HKR :n virkamiestä tuli paikalle katsomaan kyseistä pari metristä runkoa. Olen tehnyt 5 vuotta ympäristötaideveistoksia; mm. Kaivopuistoon ja Kaisaniemeen, ja teokseni olivat heillekin tulleet tutuiksi. He kunnioittivat työtäni, ja olivat samalla kannalla kuin niin moni muukin; että parempaa kunnianosoitusta ei voi kaatuneelle puulle antaa. Ohikulkijat ovat myös kiitelleet kovasti, teokset ovat olleet heille erittäin tärkeitä. ”Onneksi olet olemassa….” .”Rakastan sinua…” "Teet erittäin tärkeää työtä ” - eräitä kommenteista.

Puu kertoi minulle aiheen. Aloitin työstämisen herkästi tanssien. Asunani oli joutsenlampi -balettipuku, taustalla soi Saint Saenin "Joutsen". Kun tartuin voiman symboliin, sähkösahaan, alkoi "Myrskyluodon Maija" soimaan. Veistin myrskyn kaatamaan puuhun herkkyyden: peukaloaan imevän vauvan syntymäasennossa, suojaisassa puunkohdussa. Pieni lapsi tarvitsee herkyyttä , mutta sillä voi olla uskomattomat elämänvoimat. Valmiissa teoksessa jätin myrskyn jättämät jäljet koskemattomiksi, osaksi teosta. Lisäsin puisia puikkoja siihen, kuin kaktuksen piikkejä suojaamaan herkkyyttä.

Työssäni joudun yhdistämään feminiinisiä ja maskuliinisia elementtejä jopa fyysisesti. Ihailin jo lapsena tuota Myrskyluodon Maijaa ja hänen taisteluaan luonnonvoimien keskellä. Nykyään tuo taistelu on siirtynyt enemmänkin ihmistenväliseksi, tosin tsunaamejakaan unohtamatta. Myöskin ihmissuhteissa, ja olemassaolon taistelussa valtataisteluita on vaikea välttää. Miten niissä pärjää herkkyydellä ja millaista voimaa meillä tulee olla selviytyäksemme?

Vaikka olemmekin pieniä suurten luonnonvoimien ja mullistusten edessä, olemme myös yhtälailla osa luontoa ja meissä on tuota samaa elinvoimaa. Teen taidetta luontoon ja luonnon kanssa. Toivon elämänmenon ottavan enemmän luontoa huomioon.

Myrskyn kaatamia parimetrisiä kantoja on useita keskuspuistossa. Tämä oli vain yksi niistä. Teokseni on kunnianosoitus luonnolle, sen voimille ja ihmiselle, myös sinulle. Sanna Karlsson-Sutisna
 

takaisin